Vanha, muttei vanhanaikainen

Eniro Finlandin palasi takaisin mediamyynnin aktiiviseksi toimijaksi nelisenvuotta sitten. Rakensimme 0100100-yritystarjoamaa kattamaan pk-yritysten digitaalisen markkinoinnin keskeisempiä tarpeita. Samalla on syntynyt konstailematon myyntiorganisaatio, jossa jokainen saa olla oma itsensä.

Vanha, muttei vanhanaikainen

Emoyhtiömme Eniro Group on pohjoismaisena pörssiyrityksenä luonut meille turvalliset ja vakaat mahdollisuudet kehittyä ja kehittää. Yrityksemme keskeistä osaamista on jo yli sadan vuoden ajan ollut laadukkaiden asiakaskohtaamisten mahdollistaminen. Vaikka olemme vanha talo emme ole vanhanaikaisia. Tarjoamamme ja työskentelyn puitteet vastaavat nykypäivän vaatimuksia.

Myyjämme, joiden nimike meillä on tehtävänsä mukaisesti myynti- ja asiakasvastaava, saavat vaikuttaa asioihin ja heidän ideoitaan on kuunneltu ja toteutettu. Se on ollut mahdollista, koska meillä ei ole tapana sementoida asioita tiettyyn kaavaan, vaan pystymme muuttumaan hyvinkin ketterästi.

Matala organisaatio – aina saa apua

0100100-myynnissä on tällä hetkellä parisen kymmentä myynti- ja asiakasvastaavaa. Myynti toimii pääasiassa Tampereelle ja Turussa. Vaikka kasvamme kovasti, meille on tärkeää pysyä ihmisenkokoisena myyntiorganisaationa, jossa jokainen saa olla oma itsensä ja kaikilla on edelleen mahdollisuus vaikuttaa.

Myyntiä johdetaan läheltä, organisaatiomme on matala ja tavoitteena on, että aina saa apua ja esimies on lähellä tukemassa. Me olemme 0100100-perhe, jonka tavoitteiden eteen kaikki ovat valmiita tekemään lujasti töitä. Asiakas on meillä arjen keskiössä, ei vain juhlapuheissa. Haluamme ajatella asiakkaan parasta ja tarpeita, myös pidemmällä tähtäimellä. Valtaosa vanhoista asiakkaistamme onkin pysynyt matkassamme ihan alusta asti ja kasvanut mukanamme.

Mikä meillä on parasta?

Kun kysyimme myynti- ja asiakasvastaaviltamme, mikä meillä on parasta, niin vahvasti esille nousivat asiantuntijuus, asiakaskeskeisyys, mahdollisuus sovittaa oma elämäntilanne työhön, vaikuttamismahdollisuudet sekä aitous ja hyvä boogie. Yrityskulttuurimme kulmakivet asiakas, luottamus ja yhteistyö näkyvät selkeästi myynnin arjessa.

Näistä lähtökohdista on hienoa suunnitella tulevaisuutta, missä meille näkyy vahvaa kasvua digitaalisten markkinointiratkaisujen tarjoajana. 0100100 – sieltähän tunnetusti löytyy kaikki.

Jos myyntityö meillä alkoi kiinnostaa, niin hae heti!
#digitaalinenmarkkinointi #myynti #enirofinland #0100100
#markkinointikumppani #01000100yrittäjälle #mikäsehakusivusittenonkaan

Jaa julkaisu:

Lue myös

Tampereen Kauneusateljé

Referenssi Tampereen Kauneusateljé on kauneudenhoidon edelläkävijä, joka tarjoaa kokonaisvaltaisen ja terveen ihonhoitovaihtoehdon. Olemme erikoistuneet iho-ongelmien…